| Aroi Oy:n toiminta on varsinaisesti alkanut
jo 1980-luvun taitteessa, mutta nykyiseen muotoonsa yhtiö on perustettu
vasta vuonna 1992. Yhtiön toiminta-ajatuksena ja käytännön palveluina on
ollut tukea asiantuntijan roolissa sekä suomalaisia, että kansainvälisiä
yrityksiä ja liiketoimintaorganisaatioita joiden kohteena on Venäjän tai
Kiinan kauppa ja halu tai kiinnostus etabloitua Venäjän tai Kiinan
markkinoille. Venäjälle ja Kiinaan ovat Aroi Oy:n kautta sijoittuneet
erityisesti suurehkot rakennusalan yritykset, joilla on ollut halu
laajentaa ja varmistaa asemiaan kyseisillä markkina-alueilla.
Asiantuntijanäkökulmasta katseltuna hyödyntämättömiä mahdollisuuksia on
erittäin paljon kokoon katsomatta. Tärkeämpää on vain sitoutua toimimaan
uusilla markkinoilla ja toimia paikallisesti suotuisalla tavalla.
Aroi Oy onkin järjestänyt tämän tietoisuuden nostattamiseksi yhdessä
Venäjän, Kiinan ja Suomen viranomaisten kanssa kaupallisia seminaareja,
joiden sponsoreina ovat olleet Suomen suurimpiin lukeutuvat yritykset ja
valtioiden ministeritason edustus Suomesta, Venäjältä ja Kiinasta.
Aroi Oy:n vähemmän tunnettuna, mutta julkisten tulosten kannalta
näkyvimpänä toimintamuotona on ollut kaupan ja konsultoinnin lisäksi
julkisen sektorin konsultointi. Suomen johtavien museoiden kanssa
yhteistyössä tuoda Suomeen kansainvälisiä taidenäyttelyitä. Tämä toiminta
on alkanut jo vuonna 1992 ja jatkuu hyvin vakiintuneen toiminnan muodossa.
Viime vuosien näyttelyitä on tuotu Kiinasta, Venäjältä, EU:n eri alueilta
ja nyt ovat Israel ja Pohjois-Amerikka tarjoamassa aivan uudenlaisia
mahdollisuuksia. |
|
The activities of Aroi Ltd were started in
the early 1980's, but the current form of the company was established in
1992. The mission of the company is to provide support in the form of
expertise for the Finnish and international organizations aiming to
establish themselves or aspiring to expand into the markets of Russia and
China.
Especially the large construction companies desiring to secure
their positions in the above mentioned markets have utilized the services
provided by Aroi Ltd. Evaluating the market situation from a specialist
point of view, these markets are far from exhausted as far as business
opportunities are concerned. More important for a business organization
than having a large size is to commit themselves to operating in the new
markets with a manner that is locally favorable.
In order to raise this awareness Aroi Ltd has organized in
collaboration with the authorities of Finland, Russia and China commercial
seminars sponsored by some of the largest corporations and ministerial
level goverment units from Finland, Russia and China.
The less known, but on the more visible public form of the activities
of Aroi Ltd in addition to consulting the issues of trade has been to
consult the public sector. This has resulted in several productions of
imported exhibitions of internationally recognized classical and modern
art. These activities have been managed since 192 and are firmly
established by several on going exhibition projects originating from
China, Russia, many areas of EU and currently projects developing in the
areas of Near-East and North-America providing altogether different
experiences in the works of art.. |